Index * Kennel * Group * Breeding * Action * Else

© flickr.com, Snappy.joneS
by-nc-sa

KENNEL

Suuren asfalttitien vieressä näkyy ehkä juuri ja juuri auton mentävä rakonen, ja kyltti. Soratie ei houkuttele autoilijaa kääntymään, mutta kun sinne on pakko päästä, niin sinne mennään. Tie on mutkainen ja kuoppaisa, ja sen pää näkyy juuri ja juuri kaukana edessä. Rohkeasti kun kuitenkin ajaa muutamia pitkän tuntuisia kilometrejö tietä, saapuu viimein köykäisen näköiselle pihalle. Talo on vanhahko, mutta muuten oikein hyvässä kunnossa. Se on suuri, kaksikerroksinen rakennus, jonka takana näkyy muutamia suuria aitauksia. Siellä taitaa asustaa koiriakin.

Itse kennelin piha on jopa aika nätti. Muutamia kukkapenkkejä siellä täällä, suurehko tammi melkein keskellä. Vaarallisia koirien kaivamia kuoppia piha täynnä. Niihin ei tee mieli astua, kuten ei myöskään maatumaan jääneisiin kakkoihin.

Kennelistä lähtee suurehko lenkkipolku, joka haarautuu pian kahdeksi. Toiseen suuntaan lähtiessä saapuu pian metsään, jossa on hyvä samoilla ja muutenkin harrastaa koirien kanssa vaikkapa mejää, kun taas toiselle polulle kääntyessä saapuu n. kilomerin päästä kauniille rannalle, jossa tosin ei kannata itse uida, siellä vain lähinnä koirat käyvät kuumina kesäpäivinä vilvoittelemassa.

Muutaman kilometrin päässä soratieltä asustaa suuri tila, jolla elelee paljon erilaisia maatilan eläimiä. Koirat ovat käyneet nuuskimassa mm. hevosia ja lehmiä, ja useimmiten jonkun koiran karatessa, sen löytää juuri sieltä. Tilan omistaja on mukava, ehkä noin kuusikymppinen vanha pari, jotka usein tuputtavat koirille pullaa ja herkkuja.